Kirjaston kirjablogi


Gunilla Wolden Teemu-kirjat
tammikuu 29, 2010, 1:59 pm
Aihe: Kirjavinkkejä lapsille

Teemu siivoaaNyt niitä taas saa. Ihanat Teemu-kirjat ilmestyvät uusina painoksina.

1970- ja 1980-luvulla syntyneiden lapsuuden suosikkihahmo Teemu on yhä voimissaan. Teemu on rohkea ja reipas pikkupoika, joka touhuaa aivan tavallisia asioita, syö, leikkii, kylpee, rakentaa majoja, siivoaa lelunsa, menee ulos, käy lääkärillä, vierailee isoäidin luona.

 Teemu menee ulosTeemu-kirjoissa on selkeä ja yksinkertainen kuvitus ja melko vähän tekstiä. Suurin osa kirjoista sopii parhaiten1-2-vuotiaille. Kaikkein lähimpänä aivan pienen lapsen kokemusmaailmaa ja tarinaltaan helpoin on Teemu siivoaa, jota voi lukea jo noin 10-12 kuukauden ikäiselle lapselle.

Teemu ja Maija ja Teemun pukuleikki ovat tarinoiltaan sellaisia, että ne sopivat vähän isommille lapsille, noin 3-5-vuotiaille.

                                                                                                                     Pietarsaarelaisittain Teemu-kirjoihin liittyy hauska jekku. Teemu rakentaa talonOsaa kirjoista ei ole käännetty ruotsin kielestä sana sanalta, vaan suomentaja on osittain kirjoittanut oman tarinansa. Kun pieni lapsi löytää kirjaston hyllystä tutun Teemu-hahmon, hän tuo sen innostuneena lainattavaksi tietämättä lukeeko kannessa Teemu vai Totte. Moni vanhempi ajattelee, että “No otetaan, onhan tuo helppo kääntää suomeksi suoraan lukiessa”. Lapsi oppii tekstin nopeasti ulkoa – ja kun parin kuukauden kuluttua sama kirja lainataan suomenkielisenä, lapsi ihmettelee: “Äiti (Isi), ei siinä kirjassa NOIN lue”.

Valitse minkä Teemu-kirjan haluat lukea



Ali, Nojoud: Nojoud, 10 vuotta, eronnut
tammikuu 28, 2010, 6:52 pm
Aihe: Kirjaston blogi, Kirjavinkkejä aikuisille

Jemeniläinen Nojoud Ali oli lapsivaimo, joka sai eron miehestään vain 10-vuotiaana.

Ollessaan vierailulla isänsä luona, Nojoud lähtee ostamaan leipää ja pakenee samalla matkalla. Hän matkaa peloissaan Oikeustalolle, jonne isän toinen vaimo on neuvonut ottamaan yhteyttä. Hän vaatii pääsyä tuomarin puheille saadakseen avioeron. Avioeron? 10-vuotias tyttö? Tätä hämmästellään aluksi mutta asiaa alkaa hoitaa erittäin pätevä naisasianajaja. Tästä alkaa tärkeä tapahtumasarja, jonka ansiosta moni muukin lapsivaimo uskaltaa karata hakea apua.

Kirja on helppolukuinen tositarina Jemeniläistytön elämästä. Lapsen kertomus siitä, mitä hän on kokenut ja mitä tunsi tuolloin. Hän avaa lukijalle myös oven jemeniläiseen kulttuuriin. Tapaus on esimerkki siitä, mitä tietämättömyys ja köyhyys voivat saada aikaan. Kaunokirjallisista puutteistaan huolimatta kirjaa ei voi jättää kesken. On vain luettava ja ihailtava, miten rohkeasti pieni tyttö toimi ja miten vääryyksiin voidaan puuttua.

Kirjan saatavuus kirjastossa



Kallio, Katja: Syntikirja
joulukuu 19, 2009, 1:52 pm
Aihe: Kirjavinkkejä aikuisille

 

Kun Henri jättää Tuulikin 30-vuotisen avioliiton jälkeen, on moni yllättynyt. Eikö Henrin olisi pitänyt olla ikuisesti kiitollinen siitä, että oli saanut niin hurmaavan vaimon kuin Tuulikki? Heidän tyttärensä Sofia kirjoittaa mielessään loputonta, näkymätöntä syntikirjaa, johon hän tallentaa kaiken minkä hän tekee väärin. “Huusin Kertulle, koska hän tuli keittiöön kuraisissa kumisaappaissa.” ” En soittanut äidille vaikka tiesin että isä on lähtenyt.”

Teos ei kerro avioerosta vaan tarinan avioliitosta pettämisineen ja pettymisineen sekä vanhemmuudesta. Takaumien ja koskettavan vuoropuheen keinoin Kallio on onnistunut luomaan onnistuneen sukuromaanin.

Kirjan saaatavuus kirjastossa



Catarina Kruusval: Ellen laskee 1,2,3
joulukuu 4, 2009, 2:59 pm
Aihe: Kirjavinkkejä lapsille

Lähde laskemaan Ellenin kanssa! Ihastuttava lasten kuvakirja

Pikkuinen Ellen on ensin yksinään ja kaipaa kavereita seurakseen. Yksi kerrallaan kavereita tuleekin. Yhdessä kerätään omenoita, etsitään dinosauruksen luita, pelataan jalkapalloa ja leikitään piilosta. Lopuksi opetellaan vielä laskemaan sataan näppärän niksin avulla.

Kirjan teksti on riimitelty sujuvasti ja kuvat ovat selkeitä ja värikkäitä.

Kirjan jokaisella aukeamalla esitellään yksi numero 1-10. Numero täyttää koko sivun ja se on piirretty koostuvaksi esineistä ja tavaroista, joita aukeamalla muutenkin on. Isokokoista numeroa on helppo vaikkapa opetella tekemään omin sormin.

Kirja sopii hyvin sekä tytöille että pojille. Jo 3-vuotias voi ihastua kirjan iloisiin teksteihin ja kuviin ja kiinnostua numeroista. Vähän isommat oppivat kuin huomaamatta yhteen- ja vähennyslaskua, kun osa kaveruksista on ihmisiä ja osa eläimiä. Hieno kirja!

Onko kirja paikalla kirjastossa?



Pirkko Koskenkylä: Swanien isä, Pekka Koskenkylän elämä aallonharjalla
marraskuu 4, 2009, 3:43 pm
Aihe: Kirjavinkkejä aikuisille

Swanien isŠNautorin veneveistämön perustajan elämäkerta

Kuka on perustanut Nautorin veneveistämön, paikan, jossa rakennetaan maailmankuuluja Swan-veneitä? Hän on v. 1937 Somerolla syntynyt Pekka Koskenkylä, rohkea mies, joka jo lapsena tiesi haluavansa liikemieheksi.

Koskenkylän ensimmäinen vaimo oli pietarsaarelainen, ja täältä löytyi myös nuoren maisterin ensimmäinen työpaikka. Paperisäkkien myyminen ei ollut kunnianhimoisen miehen mielestä järin kiinnostavaa. Hän haaveili omasta purjeveneeestä ja oman yrityksen perustamisesta. Niinpä hän alkoi rakentaa itselleen venettä appiukon autotallissa. Veneelle löytyi yllättäen ostaja ja siitä lähti Nautorin nopea kasvu menestyväksi yritykseksi.   

Koska Pekka Koskenkylällä ei ollut kokemusta eikä tietotaitoa veneenrakentamisesta, hänen piti hankkia sitä kaikin mahdollisin keinoin. Hänen periaatteensa oli “Ellet tiedä, voit aina kysyä”. Venenäyttelyissä hän teeskenteli olevansa ostaja, joka oli kiinnostunut kaikista veneiden yksityiskohdista.

Toimelias mies on ehtinyt rakentaa muutakin kuin veneitä. Nykyään hän asuu itse rakentamallaan maatilalla Ranskassa toimittajavaimonsa kanssa ja haaveilee vielä uuden unelmaveneen rakentamisesta.

Innostava ja kannustava kirja siitä, kuinka vaatimattomista lähtökohdista voi nousta menestykseen. Kun tarpeeksi uskoo siihen mitä tekee, kaikki on mahdollista.

Tämän kirjan voi lainata kotiin tai sitä voi lueskella kahvikupposen kera Viktorin kahvi- ja lukunurkkauksessa kirjaston 2. kerroksessa.

Kirjan saatavuus kirjastossa



Sanna Pelliccioni: Onni-Pojan kierrätyskirja
marraskuu 4, 2009, 11:41 am
Aihe: Kirjavinkkejä lapsille

441_s_onni-pojan_kierratyskirja_72_ppiPienten lasten kirja tärkeästä aiheesta

Onni on pikkuinen poika, joka osaa jo kierrättää jätteitä. Hän tietää, mihin likaiset astiat, banaaninkuoret ja viilipurkit laitetaan. Pihalla olevat lasinkeräys-, biojäte- ja sekajäteastiatkin ovat tuttuja. Isin kanssa Onni rakentaa naapurin tyhjästä muuttolaatikosta merirosvolaivan. Onni pääsee myös tekemään löytöjä pihakirpputorilta.

Kirjassa on hieman sarjakuvamainen kuvitus, joka on toteutettu kauniisti ja värikkäästi. Sarjakuvamaista vaikutelmaa lisää se, että teksti näyttää käsinkirjoitetulta.

Kirja sopii ensimmäiseksi opastukseksi kierrätyksen saloihin noin 3 ikävuodesta lähtien. Eka- ja tokaluokkalaiset, jotka opettelevat lukemaan, voivat lukea kirjaa ihan itse, koska se on kirjoitettu tikkukirjaimilla.

Onko kirja paikalla kirjastossa?

Onni-poika seikkailee myös kirjoissa



Päivi Sihvola: Soomannin Ville ja muita tuttuja
lokakuu 28, 2009, 11:50 am
Aihe: Kirjavinkkejä aikuisille

Elämää 1960- ja 1970-lukujen Pietarsaaressa Schaumanin tehtaan kupeessa. Tuttuja ja tapahtumia Östanpoosta, Ristikarilta ja Pursisalmeltasv_ja_mt

Järviseuvulta tultiin Pietarsaareen töijen perään Soomannille. Pietarsaari on järviseutulaisten Ameriikka

Päivi Sihvolan kirjan esikuvana ja innoittajana on ollut Mauno Anderssonin Pormestarinsaarta kuvaava Siinä se Toivon Lempi istuu ja katsoo asiain ohi.  Sihvolan kirja kuvaa Östanpoon ihmisiä ja tapahtumia pienen lapsen ja nuoren näkökulmasta. Kirja koostuu lyhyistä tiivistunnelmaisista teksteistä, joilla on pyritty – ja onnistuttu – tavoittamaan menneiden vuosikymmenten  tuntua. Tapahtumat ovat tosia ja ihmiset mainitaan heidän omilla nimillään. Kirjassa siis todella tapaa tuttuja niin kuin sen nimessä luvataan. Henkilöiden ja tapahtumien toden tuntua lisää kirjassa käytetty kieli, joka on tyyliteltyä Lappajärven, Kortesjärven ja Evijärven murretta, juuri sitä mitä ihmiset puhuivat.

Erittäin mielenkiintoinen kirja jokaiselle, jolla on jotakin kosketuspintaa Östanpoohon ja sen asukkaisiin.

Tämän kirjan voi lainata kotiin tai sitä voi lueskella kahvikupposen kera Viktorin kahvi- ja lukunurkkauksessa kirjaston 2. kerroksessa.

Kirjan saatavuus kirjastossa



Voi tuhannen kertaa
lokakuu 16, 2009, 2:17 pm
Aihe: Kirjavinkkejä aikuisille

Lyhyitä kertomuksia eteläpohjalaisilla murteilla

Etelä-Pohjanmaan murreseura Krannin järjestämään tarinankirjoituskilpailun tuli 154 kirjoitusta 120 osallistujalta. Tähän kirjaan on valittu 35 parasta tekstiä.

Kilpailun voitti pietarsaarelainen Mauno Ojaniemi kirjoituksellaan Kuurtanehen miästen porsahanhaku.  Ainoana kirjoittajana Ojaniemi sai mukaan toisenkin tarinansa Hevoonen, joka sai kilpailussa kunniamaininnan.

Pietarsaarelaisille tuttu kirjoittaja on myös Sisko Thors, jolta on mukana tarina Kilapaaluuttamas.

“Antoosia lukuelämyksiä rikkahaj ja rakkaham murtehemma paris. Ota ja luje!”

Kirja tarjoaa monet naurut – varsinkin jos tuttavapiiriin kuuluu joku, joka osaa sujuvasti lukea tarinoita ääneen!

Tämän kirjan voi lainata kotiin tai sitä voi lueskella kahvikupposen kera Viktorin kahvi- ja lukunurkkauksessa kirjaston 2. kerroksessa.

Kirjan saatavuus kirjastossa



Pianotunnit / Janice Y. K. Lee
kesäkuu 11, 2009, 3:07 pm
Aihe: Kirjavinkkejä aikuisille

PianotunnitItä ja länsi kohtaavat tässä tenhoavassa lukuromaanissa

Kirja liikkuu kahdella aikatasolla, 1940- ja 1950-lukujen, Hongkongissa ja vie keskelle värikkäitä ihmiskohtaloita ja kiehtovaa ympäristöä.

Kirjan alussa eletään 1950-lukua. Päähenkilönä on Claire Pendleton, jonka tuore aviomies Martin saa työkomennuksen Hongkongiin. Nuori ja kokematon Claire pääsee pianonsoiton opettajaksi vauraaseen kiinalaiseen Chenin perheeseen. Hän tutustuu myös Chenien autonkuljettajaan, salaperäiseen englantilaiseen Will Truesdaleen. 1940-luvulla tarinan keskiössä ovat Will Truesdale ja euraasialainen kaunotar Trudy Liang. Heidän suhteensa joutuu kuitenkin koetukselle, kun japanilaiset miehittävät Hongkongin. Sodan aikana on tehtävä vaikeita valintoja rakkauden ja turvallisuuden, rohkeuden ja selviytymisen välillä.

Tarina on todentuntuinen kuvaus ihmiskohtaloista toisen maailmansodan jaloissa. Pianotunnit vie keskelle Hongkongia, avaten sekä sen historiaa että olemusta.



Yates, Richard: Revolutionary road
helmikuu 18, 2009, 3:13 pm
Aihe: Kirjavinkkejä aikuisille

yates1USA:ssa kulttimaineeseen noussut Revolutionary Road ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1961. Toivottavasti tämä elokuvanakin nähtävä kirja saa monia lukijoita.

Tässä esikoisromaanissa tapaamme April ja Frank Wheelerin. Kolmikymppinen pariskunta viettää normaalilta vaikuttavaa keskiluokkaista elämää lastensa kanssa New Yorkin esikaupungissa. Frank elättää perheen ja April hoitaa kodin ja lapset. Vapaa-aikaa vietetään huvilalla naapurien seurassa.

Mutta sekä April että Frank haikailevat muualle. He tuntevat itsensä eristetyiksi muusta maailmasta asuessaan (omasta mielestään) keskivertonaapurien kanssa. He kaipaavat elämäänsä jotakin muuta. Yhteinen unelma Eurooppaan muuttamisesta lähentää heitä.
 
Mistä johtuu että me, jotka olemme niin erityisiä, saimme näin tavallisen elämän? Siinä on Aprilin ja Frankin suuri pulma. Ja antaa meille muillekin ajattelemisen aihetta. Riittääkö tavallinen?